Vuoden vaihtuminen on luonteva hetki tarkastella omaa elämää hieman toisenlaisesta perspektiivistä kuin arjessa yleensä on tapana. Tämä kehollinen harjoitus auttaa pysähtymään tietoisesti ja tarkastelemaan, missä olen nyt ja mitä kohti haluan jatkossa suunnata.
Vaikka emme voikaan tietää emmekä hallita tulevaisuutta, on omalla orientaatiolla iso vaikutus siihen, miten otamme tulevat tapahtumat vastaan ja millaisiksi ne kokemuksessamme muovautuvat.
Kun tietoisesti tunnistaa, mikä itselle on tärkeää, on myös helpompi tehdä sen mukaisia valintoja. Näistä valinnoista pala palalta muodostuu omien arvojen mukainen, itsemme näköinen ja omalta tuntuva elämä.
Kaikessa yksinkertaisuudessaan: se, mihin kiinnitämme huomiomme, kasvaa ja vahvistuu.
“Se, mihin kiinnitämme huomiomme, kasvaa ja vahvistuu."
Kehollinen harjoitus uuteen vuoteen — näin luot tietoisen orientaation
1. Valmistautuminen
- Varaa itsellesi omaa aikaa ja rauhallinen tila – mielellään ainakin noin 1,5 tunnin verran.
- Tee olosi mahdollisimman mukavaksi: kääriydy vaikka vilttiin ja valmista itsellesi kuppi lämmintä juotavaa.
- Ota esiin kynä ja muistikirja tai tyhjää paperia. Voit käyttää myös värikyniä, jos haluat.
2. Kehoon laskeutuminen
- Tee aluksi harjoitus, joka auttaa rauhoittumaan, tekemään tilaa ja luomaan yhteyden kehoon. Voit käyttää apuna esimerkiksi tätä videota: Rauhoittava hengittely 16 min
3. Missä olen nyt – katsaus menneeseen vuoteen
- Piirrä paperille ympyrä – ikään kuin kellotaulu, joka kuvaa kulunutta vuotta:
- Kuulostele, mitkä tapahtumat ja asiat nousevat tärkeimpinä mieleesi, kun suuntaat ajatuksesi kuluneeseen vuoteen.
- Merkitse nämä tapahtumat ympyrän kehälle. Voit myös vapaasti kirjoittaa ja/tai piirtää niihin liittyvistä huomioistasi, tunteistasi ja ajatuksistasi paperille.
- Jatka kirjoittamalla intuitiivisesti seuraavista kysymyksistä (voit kirjoittaa kaikista tai valita helpoimmilta/kiinnostavimmilta tuntuvat kysymykset):
- Mitkä asiat kuluneessa vuodessa ovat olleet minulle merkityksellisimpiä?
- Millä tavoin olen kasvanut ja kehittynyt viime vuonna?
- Mistä olen kiitollinen?
- Mitä haluan viedä mukanani uuteen vuoteen?
- Mitä haluan jättää taakseni?
4. Mitä kohti haluan mennä – kurkistus tulevaan
- Kävely tulevaisuuteen:
- Asetu seisomaan seinän viereen paikkaan, jossa edessäsi on ainakin muutaman metrin verran vapaata tilaa. Paikka, jossa seisot, edustaa nykyhetkeä. Kuvittele, että vastakkaisella seinällä on seuraava vuodenvaihde 2024/2025.
- Lähde kävelemään hitaasti kohti vastakkaista seinää eli vuodenvaihdetta 2024/2025. Pidä vauhti niin hitaana, että ehdit tuntea jokaisen askeleen kehossasi. Kuulostele, miltä tuntuu edetä kohti tulevaisuutta. Millaisia toiveita ja haaveita nousee meleesi? Huomaa myös muut mahdolliset ajatukset (epävarmuus, huolet, pelot) ja niiden aikaan saamat tuntemukset kehossasi.
- Seisahdu hetkeksi vastakkaisen seinän luokse: olet nyt saapunut vuodenvaihteeseen 2024/2025. Oletetaan, että asiat ovat vuoden varrella sujuneet parhaalla mahdollisella tavalla. Mistä tunnistat tässä hetkessä, että näin on tapahtunut? Mikä on muuttunut elämässäsi? Miten itse olet muuttunut?
- Kävele vielä takaisin aloituspisteeseen eli nykyhetkeen. Kuulostele jälleen matkaa kehossasi. Mitkä askeleet ja valinnat matkan varrella tuntuvat tärkemmiltä?
- Jatka kirjoittamalla intuitiivisesti seuraavista kysymyksistä:
- Mitä toiveita ja haaveita minulla on uudelle vuodelle?
- Mitä haluan vahvistaa elämässäni?
- Missä haluan nähdä muutosta elämässäni?
- Mille haluan luoda tilaa elämässäni?
- Millaiset konkreettiset askeleet ja valinnat vielä minua oikeaan suuntaan?
5. Kiteytys ja intention vahvistaminen
- Lue lopuksi läpi kaikki kirjoittamasi. Alleviivaa tärkeimmiltä tuntuvat sanat ja lauseet. Voit myös lisätä huomioita ja kommentteja teksteihin.
- Kokeile kiteyttää itsellesi kaikkein tärkein ”viesti” suhteessa uuteen vuoteen: mitä haluan vahvistaa/mitä kohti haluan mennä? Kiteytys voi olla lyhyt voimalause, motto tai yksittäinen sana.
- Kuulostelemalla kehoasi voit tunnistaa, mikä on olennaisinta. Sulje silmät ja toista sanat ääneen – huomaa niiden vaikutus kehossasi: kehon reaktiot kertovat, ovatko sanat sinulle ”totta”.
- Päätä harjoitus yoga nidraan, johon liität luomasi intention (kiteytyksen). Toistamalla intention kolme kertaa harjoituksen alussa ja lopussa annat alitajunnallesi viestin, jota syvä rentoutumisen tila tehostaa. Yoga nidran avulla vahvistat siten intention vaikutusta elämässäsi.
- Tämän viimeisen osion voit hyvin tehdä vaikka seuraavana päivänä. Usein on hyödyllistä antaa ajatuksille aikaa kypsyä – tauon jälkeen erottaa paremmin sen, mikä on tärkeintä. Yoga nidran voit tietysti myös toistaa niin usein kuin haluat.