fbpx

Sisäisen johtoryhmän kokouksessa – eräs tarina itsensä johtamisesta

Johtoryhmän huoneessa vallitsi alistunut tunnelma. Kriittinen Lannistaja oli tänään saanut otettua eniten tilaa näkemyksilleen:

”Ei siitä mitään tule, ei kannata yrittää. Ei mitään mahdollisuuksia onnistua. Nolottaa ihan, että ollaan edes uskallettu kuvitella jotain sellaista. Suuruudenhulluja haaveita. Ei meistä sellaiseen ole, unohdetaan koko juttu.”

Onneksi pöydän päässä puheenjohtajan paikalla istui Viisas Tietäjä, joka ei tosin juuri nyt sanonut mitään. Pelkkä hänen läsnäolonsa toi kuitenkin ripauksen vakaata levollisuutta kokoukseen.

Saman pöydän ääreen olivat kokoontuneet myös johtoryhmän muut jäsenet: Innokas Heittäytyjä ja Pätevä Pärjääjä. Innokas Heittäytyjä oli valloittava tapaus – aina valmiina uusiin seikkailuihin, menossa sinne minne sydän milloinkin vie. Ilman hänen energiaansa johtoryhmä ei olisi saanut paljon mitään aikaiseksi, ei ainakaan oma-aloitteisesti.

Viisaalla Tietäjällä oli välillä kova työ suojella Innokasta Heittäytyjää muiden latistavilta kommenteilta – ja joskus myös tältä itseltään. Innokas Heittäytyjä tarvitsi Viisaan Tietäjän tasapainottavaa vaikutusta malttaakseen kuunnella muiden mielipiteitä ja jalostaa ideoita toteutuskelpoisiksi.

Mutta Viisas Tietäjä näki, että tässä vaiheessa Innokkaalle Heittäytyjälle oli syytä antaa enemmän tilaa – hän kun oli melko ujo ja jäi helposti voimakkaiden kollegojensa varjoon.

Pätevä Pärjääjä oli nimittäin dominoiva hahmo, kun sille päälle sattui. Hän oli turvallisuushakuinen konservatiivi, jolle tärkeää olivat toimeentulo ja se, miltä asiat näyttivät ulospäin. Vaikka hän oli ehkä avarakatseisempi kuin jotkut hengenheimolaisensa, oli hän kuitenkin usein epäileväinen Innokkaan Heittäytyjän ideoiden suhteen.

Pätevä Pärjääjä oli tottunut ottamaan vastuuta ja hoitamaan homman kotiin, joten hänellä oli totuttelemista uuteen järjestykseen. Hän oli päätöksenteossa aika rasittava kumppani, mutta Viisas Tietäjä näki, että hänelläkin oli silti paikkansa. Pätevä Pärjääjä oli hyvä hoitamaan suhteita ulkomaailmaan, sillä hän osasi samaistua muiden kaltaistensa tilanteeseen ja muokata toiminnasta helposti lähestyttävää.

Johtoryhmän kokouksessa Viisaalla Tietäjällä oli malttia kuunnella myötätuntoisesti Kriittistä Lannistajaa ja rauhoitella tätä. Hän tunnisti, että loppujen lopuksi kriitikko oli hyvällä asialla, toiminnan laatua varmistamassa. Hieman aikaa ja hyväntahtoista huomiota saatuaan tämä taipuisi kyllä päätökseen.

Päätösvalta kokouksessa oli itseoikeutetusti Viisaalla Tietäjällä, sillä koko joukosta juuri hänellä oli kyky säilyttää kosketus syvemmällä oleviin arvoihin ja päämääriin – tunnistaa, mikä todella oli tärkeää ja tavoittelemisen arvoista.

Firmassa oli tehty tietoinen päätös vahvistaa Viisaan Tietäjän asemaa. Kyetäkseen luotsaamaan toimintaa syvemmän tiedon pohjalta, hän tarvitsi kiireetöntä aikaa, tilaa ja omaa rauhaa sekä yhteyttä kehoon ja luontoon. Olipa hänelle hankittu henkilökohtaista valmennusta ja työnohjaustakin. Jokapäiväinen joogaharjoitus oli hänelle välttämättömyys.

***

Tällaisia olivat tunnelmat minun sisäisessä johtoryhmässäni tänään. Millaisia tyyppejä sinun sisäiseen johtoryhmääsi kuuluu ja miten heidän yhteispelinsä sujuu? Mitä tarvitsisit erottaaksesi paremmin, mikä on todella tärkeää ja tavoittelemisen arvoista?