Miten säilyttää rauha ja levollisuus arjen keskellä? Pieni katsaus hermoston toimintaan

”Huh, tällaistako se taas on? Parin työpäivän jälkeen tuntuu jo, että lomasta ei ole enää mitään jäljellä.” Tämän tapaisia toteamuksia kantautuu korviin tässä vaiheessa vuotta, kun ihmiset ovat palanneet kesälaitumilta töiden ääreen.

Moni aloittaa myös jotakin uutta, on ehkä vaihtanut työpaikkaa tai siirtynyt toiseen tehtävään. Näihin tilanteisiin liittyy paljon opittavaa ja monenlaisia odotuksia, sekä omia että toisten. Uusi innostaa ja pelottaa, usein yhtä aikaa molempia. Olotila muuttuu helposti kaoottiseksi.

Monen mielessä on kysymys: miten työssä ja arjen keskellä voisi säilyttää kosketuksen siihen rauhan ja levollisuuden tunteeseen, joka kesälomalla oli niin helppo saavuttaa – lähellä luontoa, vailla aikataulupaineita ja eri puolilta tulvivia ristiriitaisia vaatimuksia?

Tässä blogikirjoituksessa tarkastelen tätä kysymystä sen tiedon valossa, mitä meillä on ihmisen säätelyhermoston toiminnasta.

Vaaratutka toimii tiedostamattomasti

Olemme ehkä tottuneet ajattelemaan, että toimintaamme ohjaavat tietoiset, rationaaliset päätökset ja että aivomme antavat käskyjä keholle. Kuitenkin peräti 80 prosenttia hermoradoistamme tuo viestejä kehostamme aivoihin eikä toisin päin.

Kehollisuuden näkökulma muistuttaa siitä, miten toimintaamme vaikuttaa se, että olemme myös eläimiä, biologisia olentoja. Hyödyllisen näkökulman tähän tarjoaa Stephen Porgesin kehittämä polyvagaalinen teoria, joka valottaa autonomisen hermoston toimintaa.

Polyvagaalisen teorian mukaan ihmisellä, aivan kuten eläimillä, on koko ajan päällä tiedostamaton ”vaaratutka”, jota kutsutaan neuroseptioksi.

Olemme saaliseläimiä ja siksi skannaamme eri aisteillamme koko ajan automaattisesti ympäristöämme, etsimme siitä turvan ja vaaran merkkejä. Näiden merkkien perusteella joko asetumme yhteyteen toisten kanssa tai suojaudumme taistelemalla, pakenemalla tai jähmettymällä.

Olennaista on ymmärtää se, että tämä skannaus ja sisäisen säätelyhermostomme reaktio tapahtuu meissä joka hetki tiedostamattomasti, siis tahdostamme riippumatta. Ympärillämme olevien toisten ihmisten käyttäytymisellä on reaktiohimme ratkaiseva merkitys, mutta myös omat sisäiset aistimuksemme vaikuttavat niihin vahvasti.

Vagushermo auttaa säätelemään stressiä

Lomalta palatessa ympäristön muutos ja ulkoisten ärsykkeiden tulva kuormittaa väistämättä hermostoamme. Stressin vaikutuksesta meissä saattaa käynnistyä taistele tai pakene -reaktio tai joskus lamaantuminen, tuo matelijoista tuttu jähmettymisreaktio. Jokaisella on omat tapansa reagoida erilaisiin tilanteisiin, yksilöllisistä taipumuksista ja elämänkokemuksista riippuen.

Stressin ja vireystilan säätelyn kannalta keskeisessä asemassa on vagushermo (kiertäjähermo), joka on parasympaattisen hermostomme tärkein osa. Se ulottuu aivorungosta kehon kaikkiin tärkeisiin elimiin, kuten sydämeen, keuhkoihin ja suolistoon.

Vagushermo (sen vatsan puoleinen haara, jos ollaan täsmällisiä!) toimii ikään kuin hermostomme jarrupolkimena: se tyynnyttää sympaattisen hermoston aikaansaamaa taistele tai pakene -reaktiota ja jähmettymisreaktiota.

Vagushermo auttaa elimistömme ”lepää ja sulattele” -tilaan (rest and digest). Tässä tilassa pystymme kokemaan turvaa ja luomaan yhteyden sekä toisiin ihmisiin että omiin sisäisiin voimavaroihimme.

Taistele tai pakene – vai lepää ja sulattele?

Lepää ja sulattele -tila ei siis viittaa pelkästään kesälomaan eikä edes päivittäiseen työstä palautumiseen. Parhaimmillaan se on ihmisen luonnollinen perustila, jossa pysymme suurimman osan ajasta ja johon palaamme hetkellisen stressipiikin jälkeen. Se on ikään kuin optimaalinen yhdistelmä levollisuutta ja vireyttä.

Stephen Porges kutsuu tätä tilaa sosiaalisen liittymisen järjestelmäksi, sillä siinä ihminen on herkimmillään vastaanottamaan toisten sosiaalisia viestejä. Tällöin muun muassa kuulomme herkistyy ihmisen äänialueelle ja kasvomme muuttuvat ilmeikkäiksi. Se luo mahdollisuuden olla rennosti toisen läheisyydessä ja varmistaa sopivan vireyden yhteyden ylläpitämiseen.

Kyse on myös olotilasta, jossa aivomme toimivat optimaalisesti. Vagushermon toimiessa tasapainoisesti sydämen sykevälivaihtelu on suurta, mikä edistää verenkiertoa aivoissa. Tällöin kykenemme ajattelemaan luovasti ja harkitusti, oppimaan uutta, säätelemään tunteitamme ja käyttämään tahdonvoimaamme. Saamme käyttöön monipuoliset sisäiset voimavaramme.

Ilman vagushermon jarruttavaa vaikutusta ihminen siirtyy toimimaan automaattiohjauksella vanhojen mallien varassa. Taistele ja pakene -tilassa aktivoituvat aivojen vaistonvaraista toimintaa ohjaavat osat ja näkökenttä kapenee. Samalla heikkenee kyky eläytyä muiden tunteisiin tai ajatuksiin. Pitkittyessään taistele ja pakene -tila väsyttää, koska se kuluttaa paljon energiaa.

Alkukantaisin suojareaktiomme, jähmettyminen, kytkeytyy päälle aivojemme tulkitessa uhkaavan vaaran sellaiseksi, ettei sitä vastaan voi taistella eikä paeta. Se on ikään kuin kehon hätäjarru, joka panee elimistön säästöliekille, säästää energiaa. Reaktio ilmenee puhtaimmillaan kuolemanvaarassa, mutta arkisemmin jähmettyminen tarkoittaa alivireyttä, vetäytymistä vuorovaikutuksesta ja yhteyden kadottamista omaan voimaan.

Turvan kokemus vapauttaa voimavarat käyttöön

Loman jälkeen töihin palatessa ja yleensäkin työyhteisössä toimiessa on siis monta syytä panostaa stressireaktioita jarruttavan vagushermon hyvään toimintaan. Sillä on suuri merkitys niin omalle hyvinvoinnille, työyhteisön toimivuudelle kuin työn tuloksillekin.

Jotta vagushermomme toimisi tasapainoisesti, tarvitsemme ennen kaikkea turvallisuuden kokemusta.

Vagushermo aktivoituu aina kun hengitämme ulos – siksi pitkä uloshengitys rauhoittaa. Meditaatio ja erilaiset joogaharjoitukset tasapainottavat vagushermoa, samoin kuin esimerkiksi hyräileminen, laulaminen, nauraminen, lempeä kosketus ja hieronta tai kylmä vesi. Näitä keinoja voi jokainen itse käyttää vaikuttaakseen omaan olotilaansa.

Lepää ja sulattele -tilaan pääsemistä auttaa erityisen tehokkaasti myös se, kun toisen ihmisen kehon asento, ääni ja ilmeet välittävät turvan merkkejä. Vuorovaikutustilanteissa oma sisäinen tilamme vaikuttaa kohtaamiemme toisten ihmisten sisäiseen tilaan – tämäkin tapahtuu tiedostamattomalla tasolla.

Tärkeintä on oppia tunnistamaan se, mistä olotilasta käsin itse kulloinkin toimin. Kehotietoisuus ja läsnäolotaidot auttavat tässä: olenko levollinen vai kiihtynyt, peloissani tai lamaantunut. Erilaisten kehollisten harjoitusten avulla voi oppia vaikuttamaan omaan olotilaansa ja löytämään oman turvasatamansa sisältä käsin.

Pohjimmiltaan kyse on turvallisuuden, rauhan ja luottamuksen kokemuksesta, jota voimme tietoisesti opetella ruokkimaan niin itsessämme kuin työyhteisössämmekin. Näin saamme vapautettua voimavaramme ja valjastettua ne palvelemaan työmme tavoitteita luovasti ja älykkäästi.

Haluatko vahvistaa läsnäolotaitojasi ja oppia tuomaan niitä arjen johtamiseen? Tutustu Läsnäolevan johtamisen valmennusohjelmaan!

Lähteitä:

  • Home of Dr. Stephen Porges, https://www.stephenporges.com
  • Maikku, H. 2018: Polyvagaalinen teoria. Julkaisematon referaatti, Vaativien vuorovaikutustaitojen täydennyskoulutus, http://www.soulteam.fi/seal/
  • Sajaniemi, N., Suhonen, E., Nislin, M., Mäkelä, J. 2015:. Stressin säätely. Kehityksen, vuorovaikutuksen ja oppimisen ydin. PS-kustannus.

Kuva: Tyler Milligan on Unsplash

Scroll to top