fbpx

Miten sietää (työ)elämän epävarmuutta?

Tiedätkö sen tunteen, kun olet hississä ja se juuttuu kerrosten väliin? Itse asiassa minulle ei ole koskaan käynyt niin. Luulen voivani kuitenkin eläytyä tilanteeseen, sillä aina välillä sen kaltainen tunne valtaa minut yrittäjänä.

Kaikki yrittäjät ja itsensä työllistäjät kohtaavat epävarmuutta ja hiljaisempia kausia, jolloin hissi tuntuu jumittuneen. Sama koskee pätkätyöläisiä, tutkijoita ja taiteilijoita, jotka usein kantavat jatkuvaa huolta siitä, miten turvata toimeentulo ja rakentaa omaa uraa, kun tietoa tulevasta työpaikasta tai rahoituksesta ei ole.

Monen palkkatyössä olevankin kokemus on, että epävarmuus työelämässä on lisääntynyt. Koskaan ei tiedä, minkä oven takana seuraavat yt-neuvottelut odottavat tai mitä muutoksia omaan työkuvaan ja työympäristöön on tulossa. 

Jatkuva myllerrys tuntuu kehossa monenlaisina stressioireina, vaikuttaa mielentilaan, heikentää työmotivaatiotakin.

Miten tämän epävarmuuden kanssa voi tulla toimeen? Miten toimia kerrosten väliin yllättäen pysähtyneessä hississä? Sellaisena hetkenä levottomuus ja pelko pyrkivät pintaan, mieli ryhtyy yliaktiiviseksi, kehittää uhkakuvia, alkaa haroa ja sohia ympäriinsä etsien ulospääsytietä. Paniikissa alkaa helposti painella kaikkia mahdollisia nappuloita saadakseen hissin jälleen liikkeelle.

Kehon kuuntelu rauhoittaa tunteiden myllertäessä

Silloin kun ”hissikauhu” iskee, on kehon kuuntelun ja rauhoittumisen taito kullanarvoinen. Pitkät uloshengitykset, hitaat tietoiset liikkeet ja kehon rentouttaminen auttavat samaan etäisyyttä tunnereaktioihin. Mitä harjaantuneempaa kehotietoisuus on, sitä helpommin ja nopeammin etäisyyden ottaminen onnistuu.

Tiesitkö, että yksittäisen tunteen sanotaan kestävän vain 7-8 minuuttia, jos sen antaa tulla ja mennä? On oikeastaan aika hienoa pysähtyä aistimaan kehon tuntemuksia, kun voi havaita, miten tunteen aiheuttamat kehon reaktiot ensin nousevat ja sitten vähitellen laantuvat.

Pienin askelin eteenpäin

Kun tunne on saanut elää aikansa, on siitä mahdollista päästää irti. Voi kuulostella, mikä tunteen viesti itselle on ja mikä auttaisi pärjäämään paremmin tilanteessa, pääsemään siinä ehkä askeleen eteenpäin.

Aina vastausta ei löydy heti – silloin on maltettava odottaa hieman pitempään. Tässäkin kohtaa tarvitaan itsesäätelyn taitoa, jota kehotietoisuuden vahvistaminen harjoittaa. Jossain vaiheessa mieleen nousee jokin konkreettinen ajatus siitä, mitä voisin tehdä päästäkseni eteenpäin.

Kyse voi olla hyvin pienestä teosta, vaikkapa sähköpostin lähettämisestä uudelle kontaktille, tapaamisen sopimisesta kollegan tai esimiehen kanssa tai oman ajan ottamisesta itselle.

Elämään luottamisen harjoittelua

Ihmismielelle on tyypillistä kaivata suurilta tuntuviin ongelmiin suuria kokonaisratkaisuja. Ajattelen sen johtuvan siitä, että meillä on tarve pyrkiä hallitsemaan elämäämme. Tiettyyn rajaan asti voimmekin tehdä suunnitelmia ja vaikuttaa elämämme suuntaan. Lopulta epävarmuus on kuitenkin aina läsnä: milloin vain voi sattua jotakin odottamatonta.

Hedelmällisempää on ajatella (työ)elämää systeemisenä prosessina. Systeeminen ajattelu vertautuu mielessäni kaleidoskooppiin: kuten kaleidoskoopin palaset asettuvat aina uuteen asentoon jokaisen liikahduksen myötä, avautuu jokaisesta pienestäkin valinnastamme ja teostamme sarja uusia mahdollisuuksia. Emme mitenkään voi edes olla tietoisia niistä kaikista, saati hallita niitä.

Siksi tarvitsemme luottamusta elämään ja siihen, että ”asioilla on tapana järjestyä”, kuten meille niin usein lohduttavasti todetaan. Myös tätä luottamusta voi vahvistaa aistimalla elämän virtausta kehossa ja opettelemalla ottamaan rentoutuen vastaan erilaiset kehon tuntemukset.

Kuten lempirunoilijani Eeva Kilpi kirjoittaa: ”Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.”